lördag 16 januari 2016

Nummer 100 - Det var Uppsala det

Sopivasti sadas postaus onkin sitten viimeinen postaus koulunkäynnistä Uppsalassa. Se, jatkanko kirjoittamista tässä blogissa, on vielä auki. Ehkä päivittelen yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti kuin tähänkin asti, ehkä en. En tiedä :D

Joululomalla keskityin vähän liikaa kaikkeen paitsi tenttiin lukemiseen. Vaikka olin ajatellut, että minulla oisi koko loppiaisviikko aikaa lukea, en oikein saanut mitään aikaiseksi.

Viimeiseen tenttiin sai ottaa kirjan mukaan, joten tuntui turhalta lukea kirjaa. Lisäksi koko kurssilla, joka oli 15 op:n arvoinen, oli vain viisi luentoa. VIISI. eli luentomateriaaliakaan ei oikein ollut (ja lisäksi se oli tosi huonoa....) Tein siis ihan kaikkea muuta koko viikon, ennekuin maanantaiaamuna lähdin Helsingistä kohti Arlandaa.



Laitoin isän koiralle takin. HAHAHHA. no. oli ulkona kylmäkin.



Isän piti vaihtaa koneeseeni käyttöjärjestelmä gradun tekoa varten, eikä kaikki mennyt kuin Strömsössä, joten ilta meni pitkäksi

koneeni oli siis ilman nettiä koko viikon.. oho :D

Kokkasin vähän ranskalaisia lounaaksi itslleni

yritin lukea

ei onnistunut


Lento oli melkein tunnin myöhässä, mutta onneksi maanantain "kyselyseminaari" eli viimeinen tapaaminen opettajien kanssa oli vasta iltapäivällä, joten kiire ei sinänsä ollut. Kurssi oli aivan surkea, suoraansanoen, ja opetuksesta vastaavat opettajat olivat nuori saksalainen, erittäin itseriittoinen, heppuli ensimmäisessä ns. oikeassa työssään, eli assistant-proffana yliopistolla. Kurssivastaavana oli farmasian laitoksen proffa, joka oli mukava ja äärimmäisen osaava, mutta joka ei osannut englantia "för fem penni" eikä opetuksesta tullut mitään, ruotsiksi asiat kyllä toimivat, mutta tämä ei ollut reilua, kun melkein puolet eivät osaa ruotsia.
liukuportaat maan alle junalle


Maanantaista keskiviikkoon istuimme kaikki koululla tekemässä vanhoja kokeita ja käymässä läpi seminaareja, ja tällä kertaa tenttiinluku sujui aika hyvässä hengessä (varmaan koska ei oltu nähty toisiamme melkein kuukauteen) ja vaikka taas olin vain se vastaanottava osapuoli, helpotti silti vähän, että kemiaosuus tentistä ei tuottanut vaikeuksia, toisin kuin muille, jotka olivat olleet biologia-kandissa.

opiskelumotivaatio: "I can do it!"

Opiskeluotivaatio 5 min myöhemmin "fuckmylife"



Minä ja Norjalainen olimme hotellissa yötä, ja koululta tulessa söimme roskaruokaa ja luimme aamuyöhön. Varsinkin yö ennen tenttiä oli aika levoton, koska kofeiinia kului ja stressi painoi. Tentti oli e-tentti, ja alussa aikaa oli asetettu tunti vähemmän mitä piti, ja netti katkeili välillä, joten ulkopuolisia stressitekijöitä löytyi. Lisäksi tuntia ennen ajan loppumista, kun luulin olevani valmis, kävin läpi tentin ja olin omasta mielestäni vastannut kaikkeen väärin, ja aloin korjaamaan kaikkia vastauksia paniikissa, ja luultavasti vielä väärin päin. aloin vielä korjaamaan viimeistä vastausta 20 sekuntia ennen ajan loppumista. Norjalaisella jäi lause kesken kun meidät heitettiin systeemistä ulos ajan loputtua. Tuli tämäkin ihme nähtyä, jossa kirjoitan viimeisille sekunneille. Ainakin olin tehnyt niin paljon kuin osasin, mutta silti päälimmäiseksi jäi tunne, että uusinta kutsuu kuuden viikon kuluttua. Onneksi tulokset tulevat jo helmikuun alussa..

Tässä timelapse-kuvakollaasi viimeisestä illasta ja tunteista lukemisen aikana.



Jouduin ostamaan tippexin koska olin kirjoitanut kirjaan yhden sanan kuulakärkikynällä..

Hotellihuoneselfie!

..Men inte vuxenskrik

Onneksi hotellilla oli 24h kahvikone, ja kivat yölobbyistit eivät veloittaneet meiltä kahvista ! :)

Illan teema




Torstaina suunnistimme hakemaan tonkan viiniä ja yritimme tehdä osoitteenmuutosta turhaan.

Ruotsissa posti on vähän vieä epäluotettavampi kuin Suomessa, sillä posti jaetaan vanhaan osoitteeseen, vaikka osoitteenmuutos olisi tehty. Ainoa vaihtoehto saada postinsa (tai siis ei saada niitä vanhaan osoitteeseen jonkun toisen luettavaksi) on tehdä "eftersändning" jälkilähetys, palvelu joka suomessa on pari kuukautta ilmainen, ruotsissa ei. Eftersändning Suomeen on hullun kallis, ja Ruotsin sisälläkin hieman hintava. Oikeasti jos palvelua ei ole ostanut, postin pitäisi palata lähettäjälle, mutta näin ei siis käytännössä ole. No, viini tuli käyttöön.

Menimme tapaamaan muita luokkalaisia illalla nationille, ensimmäistä kertaa koko maisteriaikana, joten ollaan oltu erittäin sosiaalisia :D Tosin koko viikon lyhyiden yöunien takia menimme jo ennen yhtätoista ruotsalaiselle ja nukkumaan..


"lasillinen viiniä" vertauksena vieressä teeman vesilasi

Ruotsalaisen kilpikonna Peggy!

Peggyn manikyyri, eli kilvenhoito
Aamulla söimme hotellinveroisen aamiaisen ruotsalaisen laittamana, ja lähdin kohti Lentokenttää. Saavuin Helsinkiin iltapäivästä, ja sain tädiltä kyydin Tampereelle. Se oli kyllä vähän kiukkuinen koska neljän aikaan perjantai-iltapäivällä liikenne ei ole kaikista sujuvinta kehä kolmosella :D

Illalla vein taas koneeni isälle korjattavaksi, ja tällä kertaa se sai sen jopa kuntoon !

Junasta matkalla lentokentälle. Uppsalassa oli kaunista ja kylmää, ensimmäistä kertaa kylmempää kuin Suomessa !

Koska tietysti


Jule antoi jopa rapsuttaa kun tulin, ja se haisteli ja kiersi innoissaan mun ja R:n jalkoja, teki pari ilohyppyä ja jäi sitten kiukkuisella ilmeellä katselemaan meitä, kun se muisti että oli ollut taas hoidossa viikon.

Isälle meno oli vähän jännää, kun viimeistä tienpätkää ei oltu aurattu. "Onko naapuri ajanut siitä?" "Ei, naapuri on ajanut vaan moottorikelkalla" huoh maalaiset.

R. asetteli Julen tukan. Julea ei naurattanut



Nyt yritän lukea vähän artikkeleita maanantaita varten, sillä "työt" alkavat! jännää !!

KkkK

torsdag 7 januari 2016

Nummer nittionio - Dom som inte kan, dom lär

Uuden vuoden jälkeen kävin lääkkeessä, ja sain harvinaisen hyvät tarjoilut, mehua ja keksiä siitä ilosta että istun pari tuntia kanyyli kädessä. Välipalat on kai lähinnä tarkoitettu toimenpiteeseen tulijoille, jotka joutuvat viettämään polilla pitkään, mutta en missään nimessä valita ! Samoihin aikoihin tuli talvi, ja olen ahkerasti käyttänyt snapchatin lämpötilaominaisuutta kuvissa, kun on niin modernia.

Huomaa, että voima on ruotsiksi kanel.


Kiharsin muuten tukkani. Jäljellä todistettavasti yksi kiekura.
Kävin myös äidin ja Kimin kanssa sydänkontrollissa, jossa se sai taas lisää lääkkeitä ja palkinnoksi ylöjärven Hööksistä uuden talvitakin, josta on varmasti näillä pakkasilla hyötyä. Kimi itse ei ollut yhtään innoissaan ihanasta verikokeen jälkeisestä pinkistä sydänsiteestä eikä sen puoleen uudesta takistakaan.



'
Loppiaisena pistin jouluvalot kaappiin ja laitoin keittiön ikkunaan muuttosiivouksessa löytämäni tuikkukupin.




 Säät vaan kylmenevät ja tänään odottelin puoli tuntia bussia pysäkillä, kun niitäkään ei oikein aamulla oltu saatu liikkeelle (Tosin rautatieaseman läpi kävellessäni kun katsoin että helsingin junat ovat 5 tuntia myöhässä, totesin ettei muillakaan ole helppoa). Luulin että vaatetta oli tarpeeksi. Ei ollut. Jule saattaa R:ää joka aamu töihin ja tänä aamuna kun lähdin aikaisin, myös minua, ovesta ulos sohvalla.



Menin kirjastoon lukemaan tenttiin, tulin kotiin vähemmän tieteellisten kirjojen kanssa. Varsinkin "Muukalainen rantaruotsissa" joka kertoo humoristisesti österbottenista ja sen elämästä, on luettava heti tentin jälkeen =)

Piti käydä Sokoksella lataamassa bussikortti. Unohdin, ja ostin sen sjaan aletavaraa, sain kuitenkin 20€ kulumaan johonkin. R joutui hakemaan minut kirjastosta kotiin.
viikko sitten serkkuni L soitti minulle. Ei liikaa yleensä soitella, vaan se on yleensä siskoni E:n kanssa, ja minä taas L:n isosiskon R:n kanssa, joten olin vähän ihmeissäni.

Asiana oli, että se aikoo hakea AMK:hon opiskelemaan, ja haluaa apuani pääsykokeisiin. Mua vähän kauhistuttaa, koska vaikka itse tein aikoinani insinöörilinjan pääsykokeen, eikä se ollut kovin vaikea, näin 7 vuotta myöhemmin alkeellisimmatkin matikkasäännöt ovat hukassa. Soitin isälle ja kysyin mitä on -5x/-5x. että näin. No, kyllä sitten sain kahlattua yhden pääsykokeen läpi, saaden kaikkiin tehtäviin ratkaisut  (tai no, kaikkiin paitsi viimeiseen. MIKÄ ON LUKUKOLMIKKO?!?!, joku moderni matikan osa-alue jota minun nuoruudessani ei opetettu?) mutta tämä tulee vaatimaan minultakin aika paljon. Kaiken muun hyvän lisäksi L valmistui pari vuotta sitten amiksesta, jonka jälkeen se on ollut intissä ja töissä, joten senkin opiskelut ovat parin vuoden takainen ysiluokka.

Käskin sen ostamaan laskimen ja Maolin taulukkoirjan, ja fysiikan kertauskirjan ja opettelemaan äkkiä voimasta, sähköstä ja lämmöstä kaiken. Saa nähdä kuinka pitkälle se pääsee yksikseen :D

Lainasin vähän itsellenikin kertausmateriaalia

Taulukkokirjani on aika kulunut, ja vanhassa Texas Instrumentsissa on niin paljon kuolleita pikseleitä, ettei numeroista enää saa oikein selvää. En myönnä paniikkiani serkulle. Vielä
KKK = K^3

Nummer nittioåtta - Nyåret och mera julklappar

Joulu siis meni, ja nyt on mennyt myös uusi vuosi ja loppiainen ja paluu arkeen on alkanut. Tasan viikon päästä on tentti ja sen jälkeen alkaa lopputyö.

Joulun ja uudenvuoden välisen ajan olin varannut tavaroiden kaapittamiselle ja yleiselle muuttokaaoksen selvittämiselle. Kuten voi arvata minun vauhdillani, se on edelleen kesken. Sain raivattua R:lle hyllytilaa. Tosin sen vaatteet ovat Julen huoneessa, mun kesävaatteiden kanssa, ja minun vaatteeni ovat makuuhuoneen vaatekaapissa. Totesin R:lle, että jos seuraavaan kymmeneen vuoteen sanon haluavani lisää vaatteita, sen täytyy vain käskeä minun siivoamaan vaatekaappini, vaatteiden määrä on edelleen kauhea, ja sen tajuaa vasta kun on viikannut uudelleen noin puolet. Loppupuolisko sitten vaan itkettää.

Jotta sain paperini ja R:n tavarat mahtumaan, heitin laatikollisen lukio- ja yläasteaikaisia papereita ja kirjoja roskiin, samoin kuin ihan ensimmäisiä baarilaukkujani. (HUHUH).

Jule oli aherasti auttamassa, jostain syystä se, että istun lattialla on sen mielestä tosi hauskaa. Myös tavaramäärä oli siitä huisin hauskaa kunnes se kiipesi korkeimman vihkopinon päälle ja liukastui siitä alas. Sen jälkeen se keskittyi tuhoamaan paperia.





Minun vanhasta "tärkeiden papereden laatikostani" löytyi viime jouluksi saamani ravintola.fi lahjakortti, joka meni vanhaksi 2015 vuoden loppuun. Samoin kun pari pikkuvoitoilla varustettua joulukalenteriarpaa viime vuodelta. Nämä löydöt siis tein 30.12. joten uudenvuodenaattona menimme sitten syömään kevyeksi lounaaksi American Dineriin hampparit ja jälkkäripirtelön.


Aattona kävin myös terveydenhoitajalla uusimassa reseptejä, ja sain kuulla ettei muuttoni ole vielä päivittynyt heidän järjestelmäänsä, eikä maistraattiinkaan kuulemma, vaikka tein vaihdon ennen joulua. Kotiin tullessani löysin sitten kirjeen maistraatista, joka käski tulemaan käymään. Ei Suomeen niin vain muuteta. Mukaan piti ottaa Suomen passi ja virallinen todistus ruotsalaisesta henkilönumerosta. Koska ruotsissaoloaikanani minulla ei ollut paikallista henkkaria, virallisin todistus on A4-paperi skatteverketistä. No, olihan siinä ainakin leima.

Illalla vein Julen mummolaan hoitoon ja lähdin ajamaan Porvooseen. Olin jo syksyllä löytänyt Mamsell K:sta Uppsalasta teemaan sopivan Dinner for one  viinipullokassin, ja marraskuussa vielä Cerverasta servetit samalla teemalla, joten niiden ja punkun kanssa lähdin kyläilemään. Porvooseen ajoi yllättävän vähän aikaa, ja tiet olivat kuivia ja keli muutenkin hyvä ajaa. Takaisin ajaessani pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni puhaltamaan porvoontien ja hyvinkääntien risteyksessä.




Juuri ennen uutta vuotta ssain myös joululahjani jota olin eniten toivonut, nimittäin uudet silmälasit, ja tällä kertaa kaksin kappalein, synsamin ota 2 maksa 1 kampanjasta.





Ja vielä uuden vuoden jälkeenkin sain pari lahjaa, nimittäin kirjan (ja toisenkin!) jonka olin toivonut R:n perheeltä, nimittäin Esko Valtaojan (tähtitieteen professori) ja Juha Pihkalan (emerituspiispa) yhteisteokset, kirjeenvaihtoa elämän suurista kysymyksistä, pääsen sivistämään itseäni :D



K