Asuntotilanne Uppsalassa on todella vaikea. Kunnalliset asuntojonot seka opiskelija-asuntojen jonot ovat monta vuotta pitkiä, enkä ollut ottanut asiasta tarpeeksi selvää ennen opiskelupaikan varmistumista, joten olen jonoissa todella huonossa asemassa. Jonotuksessa ei nimittäin aktiivisuus ratkaise, vaan jonotusajan pituus. Paikallisella tori.fi-sivustolla (blocket.se) on asuntoja, mutta kilpailu niistä todella kova. Selvittelin eräältä Uppsalassa asuvalta "Lähteeltä", että blocket olisi kuitenkin ihan hyvä tapa löytää asunto, ja hän oli itsekin asuntonsa sitä kautta löytänyt, tosin tämä kaveri ei ollut opiskelija, eli voi olla että yksityinen vuokraaja arvostaa fast inkomistia.
Käyn selaamssa sivuja ainakin kerran päivässä, sillä tässä tilanteessa ei-jonotusasuntojen hakemisessa kannattaa olla nopea. Kuukausibudjetinkin olen nostanut itselleni huiman korkealle, varsinkin jos asunto on yksiö tai suurempi ja niin lähellä koulua, että bussikortteja sun muita ei tarvitsisi. Pakkaaminen noin kuukauden päästä tapahtuvaan muuttoon on todella pahasti kesken, ja täytyy myöntää etten tänäänkään ole sen eteen tehnyt mitään. Voisinpa vaikka ottaa projektiksi käydä vanhoja meikkejä läpi ja heitellä niitä roskiin. Eilen sain sentään viimeiset luetut kirjat kirjahyllystäni lahjoitettua eteenpäin.
K
söndag 27 juli 2014
lördag 26 juli 2014
Nummer ett
Kaksi viikkoa sitten sain kuulla odottamani uutisen, että minut oli valittu Uppsalan Yliopiston maisteriohjelmaan lukemaan rikostekniikkaa! Päätin kirjoittaa blogia siitä, miten minä, turvallisten valintojen ja kultaisen keskitien kulkija teinkin jotain itselleni niin hirveän epätyypillistä, uskalsin unelmoida jostain ja nyt lähden toteuttamaan unelmaani!
Kerronpa jotain itsestäni. Täytin juuri 25 vuotta. Aikuistun hitaasti mutta varmasti. Olen syntynyt ja lähes koko ikäni asunut Tampereella ja sen ympäristökunnissa. Lukion jälkeen pidin välivuoden luullen, että unelma-opintopaikkani kävelee minua vastaan. Lukion ja ylimääräisen vuoden odoteltuani, täytyi todeta ettei niin käy. Välivuosi oli tylsä ja hain opiskelemaan ihan kaikkea kielistä ja filosofiasta luonnontieteisiin. Olin sanonut kaikille abivuonna, että haluan eläinlääkäriksi. Se kuulosti monellakin tapaa hyvältä: tykkään eläimistä ja luonnontieteistä. Ja mikä tärkeintä, harva pääsee ensimmäisellä yrittämällä mihinkään lääkikseen, joten sain ostettua itselleni lisäaikaa. En sitten ilmeisesti halunnut tarpeeksi eläinlääkäriksi, koska lukeminen oli ahdistavaa pakkopullaa eikä uskoni riittänyt taitoihini. Minut valittiin ÅA:han lukemaan biokemiaa. Se kuulosti ihan kivalta, vaikka opiskelumotivaatio ei ensimmäisnä vuosina ollut kohdallaan. Lähes koko vuosikurssini oli juuri muuttanut kotoa opiskelemaan he olivat tosi innoissaan omasta asunnosta ja bileistä. Minusta tuntui että asuttuani muutaman vuoden jo omillani en ollut heidän kanssaan samoilla linjoilla eivätkä opiskelijabileetkään tuntuneet huikeilta. Kokonaisuudessaan tein kandiani viisi vuotta. Neljännen vuoden puolivälissä löysin sattumalta Uppsalan yliopiston maisterilinjan "Forensisk vetenskap" Minun kanditutkintoni sopisi siihen pohjaksi. Selailin kurssien sisältöjän, genetiikkaa, toksikologiaa ja ruumiinavausdemoja! ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni että wow, tonne haluan, tuo kuulostaa ihan mielettömältä! Jos tietää yhtään kemiasta tai solubiologiasta tai vastaavasta, ymmärtää ettei rikostekniikka ole mitään CSI:tä. Tai onhan sellaisissa sarjoissa kuin CSI löysä totuuspohja, mutta aika siloteltuna ja selkeytettynä. Kun kerroin perheelleni tästä, oli ensimmäinen reaktio aika negatiivinen, luuletko todellakin pääseväksi hyvännäköiseksi blondiksi labraan ja pyssyjen kanssa heilumaan?
NO EN.
Tein kandini loppuun aivan uudella innolla, minulla oli tavoite! Tänä kesänä sain kesätyöpaikan yliopistoni labrasta. Pidin työstä paljon ja opin vielä enemmän. Koko labran väki oli supermukavia, ja minulle tuli ensimmäisiä kertoja olo, että saatan sittenkin olla oikealla alalla. Yhteen suureen heikkouteen tosin kiinnitin itsessäni huomiota: Jos en saanut kelvollisia tuloksia suutuin. En ole ikinä pitänyt itseäni huonona häviäjänä mutta tässä suhteessa olin sitä. Tulokset olivat niin kivoja, itse olin saanut jotain aikaiseksi!
Se menneestä. Nyt on tähänastisen elämäni suurin seikkailu alkamassa, muutto toiseen maahan ja uuteen kouluun ja kaiken lisäksi opiskelemaan jotain mitä olen niin kauan halunnut!
Tervetuloa !
K
Kerronpa jotain itsestäni. Täytin juuri 25 vuotta. Aikuistun hitaasti mutta varmasti. Olen syntynyt ja lähes koko ikäni asunut Tampereella ja sen ympäristökunnissa. Lukion jälkeen pidin välivuoden luullen, että unelma-opintopaikkani kävelee minua vastaan. Lukion ja ylimääräisen vuoden odoteltuani, täytyi todeta ettei niin käy. Välivuosi oli tylsä ja hain opiskelemaan ihan kaikkea kielistä ja filosofiasta luonnontieteisiin. Olin sanonut kaikille abivuonna, että haluan eläinlääkäriksi. Se kuulosti monellakin tapaa hyvältä: tykkään eläimistä ja luonnontieteistä. Ja mikä tärkeintä, harva pääsee ensimmäisellä yrittämällä mihinkään lääkikseen, joten sain ostettua itselleni lisäaikaa. En sitten ilmeisesti halunnut tarpeeksi eläinlääkäriksi, koska lukeminen oli ahdistavaa pakkopullaa eikä uskoni riittänyt taitoihini. Minut valittiin ÅA:han lukemaan biokemiaa. Se kuulosti ihan kivalta, vaikka opiskelumotivaatio ei ensimmäisnä vuosina ollut kohdallaan. Lähes koko vuosikurssini oli juuri muuttanut kotoa opiskelemaan he olivat tosi innoissaan omasta asunnosta ja bileistä. Minusta tuntui että asuttuani muutaman vuoden jo omillani en ollut heidän kanssaan samoilla linjoilla eivätkä opiskelijabileetkään tuntuneet huikeilta. Kokonaisuudessaan tein kandiani viisi vuotta. Neljännen vuoden puolivälissä löysin sattumalta Uppsalan yliopiston maisterilinjan "Forensisk vetenskap" Minun kanditutkintoni sopisi siihen pohjaksi. Selailin kurssien sisältöjän, genetiikkaa, toksikologiaa ja ruumiinavausdemoja! ajattelin ensimmäistä kertaa elämässäni että wow, tonne haluan, tuo kuulostaa ihan mielettömältä! Jos tietää yhtään kemiasta tai solubiologiasta tai vastaavasta, ymmärtää ettei rikostekniikka ole mitään CSI:tä. Tai onhan sellaisissa sarjoissa kuin CSI löysä totuuspohja, mutta aika siloteltuna ja selkeytettynä. Kun kerroin perheelleni tästä, oli ensimmäinen reaktio aika negatiivinen, luuletko todellakin pääseväksi hyvännäköiseksi blondiksi labraan ja pyssyjen kanssa heilumaan?
NO EN.
Tein kandini loppuun aivan uudella innolla, minulla oli tavoite! Tänä kesänä sain kesätyöpaikan yliopistoni labrasta. Pidin työstä paljon ja opin vielä enemmän. Koko labran väki oli supermukavia, ja minulle tuli ensimmäisiä kertoja olo, että saatan sittenkin olla oikealla alalla. Yhteen suureen heikkouteen tosin kiinnitin itsessäni huomiota: Jos en saanut kelvollisia tuloksia suutuin. En ole ikinä pitänyt itseäni huonona häviäjänä mutta tässä suhteessa olin sitä. Tulokset olivat niin kivoja, itse olin saanut jotain aikaiseksi!
Se menneestä. Nyt on tähänastisen elämäni suurin seikkailu alkamassa, muutto toiseen maahan ja uuteen kouluun ja kaiken lisäksi opiskelemaan jotain mitä olen niin kauan halunnut!
Tervetuloa !
K
Prenumerera på:
Inlägg (Atom)