Toinen viikko neljän viikon sairaslomastani loppuu tänään. Perussairauteni pääsi yllättämään. Se oli tehnyt lyhyessä ajassa peruuttamatonta vahinkoa, jonka johdosta suolistossani on nyt "lisäosia" pitämässä tilannetta hallinnassa. Se oli aika kova shokki, vaikka operaatio ei ollut iso ja pääsin siihen aika nopeasti, joudun jollain tavalla määrittelemään itseni taas sairauden kautta. Sitä en haluaisi tehdä. En halua ajatella itseäni sairaana tai määritellä itseäni x-potilaana, mutta kun näin käy, sitä on vaikea välttää ja se ottaa yllättävän koville henkisesti.
Oon kuitenkin kokoajan toipunut, kivut ovat vähentyneet joka päivä, ja nyt yritän ottaa sairasloman akkujen lataamisen kannalta. Luen työsähköposteja ja vastailen niihin jaksamiseni mukaan. Käyn kävelyllä ja katselen tv-sarjoja, juttuja joihin minulla ei mukamas ole ollut aikaa. Oon myös antanut ihoni hengittää ja luopunut haikein mielin muoviripsistäni, eipä niitä kukaan sisällä tai sairaalassa katsele. Kevään ja lämpimän tulo piristää mieltä ja oon onnellinen etten jäänyt säälimään itseäni pidemmäksi aikaa.
Kävelyillä oon tutustunut kotiseutuuni paremmin. Taidetta on kaikkialla, miksei sitä näe jos ei etsi?
Sara Hildénin muistokivi. "Kun taide tulee tarpeettomaksi on loppu alkanut"
Lomakuva
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar